Meidän vuosi 2023

Moikka! Vuosi lähenee loppuaan, joten tässä vaiheessa on hyvä hetki muistella mennyttä vuotta. Mitä meidän vuoteen 2023 kuului? Entä mitä uutta tämä vuosi toi Originaliin? Tervetuloa mukaan kurkkaamaan Originalin vuoteen 2023. 

Upeita hiustyylejä vuoden jokaiseen sesonkiin

Vuosi pitää sisällään aina erilaisia sesonkeja myös hiuksiin liittyen, ja niin tapahtui myös tänä vuonna. Usein syksyn ja talven tullessa asiakkaat kaipaavat hiuksiinsa tummempia ja syvempiä sävyjä. Valon lisääntyessä kevät tuo mukanaan myös vaaleammat hiukset, ja usein keväisin ja kesäisin kalenterimme täyttyy hiusten raidoituksista. Keväällä myös juhlakausi vilkastuu, ja tänäkin vuonna olemme päässeet toteuttamaan upeita kampauksia aina vanhojentansseista häihin.

Marras- ja joulukuun aikaan meillä on usein melko kiireistä ja niin myös tänä vuonna. Pikkujouluihin päästiin luomaan erilaisia rennompia pikakampauksia sekä juhlavampia juhlakampauksia. Loppuvuonna meno senkun kiihtyy – kukapa ei haluaisi upeita hiuksia jouluksi! 

Original-tiimi kasvoi!

Suuri ilo tänä vuonna oli se, että saimme ihanaan tiimimme lisää ihania ammattilaisia! Keväällä joukkoon asteli mukaan Sara, ja hän on tuonut mukanaan upean ammattitaitonsa lisäksi aurinkoisen olemuksensa piristämään meidän arkea. Kesällä ilo- ja suru-uutisin saimme ilmoittaa, että meidän Nita siirtyi vanhempainvapaalle. Nita palailee hiusten pariin taas, kun aika on kypsä ja tästä ilmoittelemme kyllä meidän somessa!

Syksyllä Original-tiimi kasvoi taas, kun mukaan tiimiin liittyi Emma. Taiteellisena ihmisenä Emma loistaa tiimissämme luovuudellaan sekä lämpimällä persoonallaan! Myöhemmin syksyllä kirsikkana kakun päälle saimme Original-tiimiimme koulutetun hierojan, Hennan! Nyt voimme palvella teitä vieläkin kokonaisvaltaisemmin myös hyvinvoinnin parissa. <3

Original Hair Studio 3 vuotta!

Elokuussa vietetään aina meidän synttäreitä! Tänä vuonna Original Hair Studio täytti jo komeat kolme vuotta. Kolme vuotta ovat pitäneet sisällään monenlaista seikkailua, ja tästä onkin hyvä jatkaa seuraavaa vuotta kohti. 

Uutta tekniikkaan ja tuotevalikoimaan

Syksyn aikana päivitimme meidän työvälineitä, sillä työskentelemme nykyisin Wellan tekniikkatuotteilla. Syksyllä päästiin kouluttautumaan ja harjoittelemaan uusien värisarjojen käyttöä, mikä on ollut jännittävää ja kivaa! Uuden oppiminen on aina tervetullutta, ja tähän syksyyn sitä on meillä totisesti riittänyt.

Myös Originalin tuotevalikoima koki syksyn myötä uudistumisen! Tarjoamme nyt super laadukkaita Sebastianin hiustuotteita aina shampoista ja hoitoaineista upeisiin hiustenmuotoilutuotteisiin. Uutuutena parturiin saatiin parturoinnin haasteisiin suunniteltu SEB MAN -tuotesarja.

Uutuuksia meille ja teille

Uutuuksia meillä on riittänyt tänä vuonna myös muuallakin! Kesällä päästiin toteuttamaan ensimmäiset KIHARA workshopit, joissa opastimme teitä kädestä pitäen luomaan upeaa kiharaista hiustyyliä omaan hiukseenne. Joko kaipaatte lisää workshoppeja, me nimittäin kaivataan! 

Upea väritaituri Emma toi syksyllä mukanaan myös kasvivärit, ja näin saimme laajentaa väripalveluitamme myös siihen suuntaan. Innostuitko sinäkin kasvivärjäyksistä? Lue lisää tästä postauksesta! Tällä hetkellä kasvivärjäyksiä varataan Originalissa puhelimitse tai laittamalla meille viestiä, joten ollaan siis yhteyksissä.

Monille jo tutut ORIGINAL-paidat tekivät paluun tänä vuonna kahteenkin otteeseen upealla uudella ilmeellään. Kiitos, kun kannatitte meitä tässäkin asiassa!

Tänä vuonna saimme toteuttaa myös muutamia kuvauspäiviä, jotka ovat aina yhtä kivoja. Parasta on, kun pääsee rauhassa kuvailemaan meidän tekemiä hiustyylejä yhdessä koko porukalla. Ja joskus kameran edessä viihdytään myös me itse, heh.

Vuoden aikana haluttiin myös muistaa teitä muutaman hauskan arvonnan merkeissä, ja arvottiin teille kaikkea aina suppilaudasta hiustuotteisiin. Kannattaakin seurata meidän meininkejä Instan kautta, sillä arvontaa sun muuta on luvassa varmasti lisää!  

Meiltä myös hieronta- ja hyvinvointipalvelut

Hennan mukaan astumisen myötä pääsimme laajentamaan palvelutarjontaamme myös hieronta- ja hyvinvointipalveluihin. Henna tarjoaa klassisten hierontojen lisäksi myös ihanaa päähierontaa, kuumakivihierontaa, purentalihashierontaa, fasciakäsittelyitä sekä kuivakuppausta. Hennan ajanvaraus on auki meidän Timmassa, ja lisää Hennan tarjoamista palveluista voit lukaista täältä.

Entäpä, jos olisitkin VIP?

Tämän syksyn uutuutena ollaan kehitelty myös Originalin VIP-jäsenyys, jee! Jäsenyyksiä on omansa sekä parturiin että kampaamoon, ja jäsenyys sisältää pysyvät alennukset meidän palveluihin sekä lisäksi vaihtuvia tarjouksia ja etuja. Jos et ole vielä VIP, voit kysyä meiltä lisää ja liittyä!

Huh, kyllä meillä on riittänyt vuoden aikana monenlaista! Eikä mikään tästä olisi ollut mahdollista ilman teitä. Kiitos, kun käytte ja kannatatte. Uusi vuosi ja uudet kujeet ovat pian täällä, ja meidän ajanvaraus on auki Timmassa tälläkin hetkellä.

Ihanaa loppuvuotta ja Originalissa nähdään! <3

Terkuin, Vilma